maanantai 26. maaliskuuta 2018

torstai 15. maaliskuuta 2018





pellon reunalla
kukkapenkki, tuijottaa
syksyn tuloa






Joskus sitä ihminen tarvitsee vain jonkun rauhoittumispaikan.





talviaikaan


talviaikaan,vain


pakkasviimassa vilu


ripustan kesän





Yön silmät


yön silmät valvoo


katsoen niin pimeään


sieluusi asti

Uutta päivitystä Haikublogiini.

Vähän pitempi Luova tauko on pidetty ja vuosikin vaihtui siinä samalla.Blogin ulkoasua oli nyt hyvä päivittää pitkästä aikaa kun alkaa uusia haikupostauksia tulla.

Tervetuloa kaikki blogiini lukemaan Haikuja ja katselemaan Kuvia❤



Ja muistakaa, edelleen KAIKKI runoni ja haikuni ovat omia kirjoituksiani ja KAIKKI VALOKUVAT itseottamiani joten kaikenlainen kopiointi, lainaus tms ilman lupaani tai selvää viitettä/linkkiä blogiini on ehdottomasti KIELLETTY ja rumaa. Googlettamalla löytyy ilmaisia kuvapalvelimia. Anna arvo työlleni ja tuskalle mitä olen kokenut kuvatessani ja kirjoitellessa, KIITOS!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Haiku 9,8,2017

                               sadekesänä

                           mataa hidas etana

                              liukuportaita


Hyvää Yötä.


Haikun muokkaus 15.3.2018




tiistai 8. elokuuta 2017

Uusia alkuja


Tervehdys!Herätetäänpä henkiin taas tätäkin Haikuja ja Kuvia-blogiani.Aion jatkaa samalla linjalla. Postata omia ottamiani valokuvia sekä kirjoittamiani haikuja. Toivon että niistä on jotain iloa jollekin satunnaiselle lukijalle. Sellainenkin joka yleensä ei lue mitään runoja/haikuja,kiinnostuisi niistä.Tervetuloa taas Haikujen ja Kuvien seuraan ❤



Kuva on otettu kotipihalta viime syksynä. Ihastuksekseni oravaneiti/herra pysähtyi kesken kiipeämisen ja kurkisteli kohti 💕

maanantai 12. kesäkuuta 2017

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kanervikossa


                       kanervikossa


                            hiljaa suhisee tuuli

                               hys kesä laulaa


Kanervantuoksuisia Unia!





torstai 1. syyskuuta 2016

Haikuja Linnunpesästä


myrskyn jäljiltä
linnunpesä, yksin vain
linnun laulutta

vaikeni metsä
myrskyn vaikerrukseen vain
tyhjeni pesä

Luojankin luomat
oma koto linnunkin
parempi puussa

kesän rakensi
harakka pesäänsä vain
risukasa jäi

lähti poikaset
maailmaan suureen lensi
ikävän jätti

suuri pudotus
taivaalta maahan onko
pilvelläkin vain


Tällaisin miettein toivotellen Hyvää Yötä! Toivottavasti poikaset ehtivä lähteä maailmalle ennen pesän putoamista puusta!

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Syksy läheni sateisin saappain



syksy läheni
sateisin saappain, sienet
kylki kyljessä

pilvenriekale
ajelehti joella
sylissä sade




koivun kannossa
kerrostaloelämää
ovet ei pauku

harmaa elokuu
perässään veti tuhat
ja yksi sientä


Kuvat otettu Mökillä viime tiistaina. Meillä on ollut koristeena rappusten pielessä monta vuotta tuo koivupölkky ja tänä vuonna siihen oli kasvanut kylkeen monta koivunkantosientä(?):)

 Koskapa tuo joukkio oli niin hupaisannäköisiä yhdessä oli otettava siitä muutama valokuva :) 

Tänä vuonna muutenkin on tullut paljon sieniä !

perjantai 26. elokuuta 2016

Mökin pihamaalla

ovi on auki
kutsuu jo luonto, hiljaa
astumaan ulos

piiloutui valo

ja piirtäen jäljet sen
nurmeen rosoisen

etsi aamujen

aurinko ja tuuli sen
aikaan kadoten

värikäs sammal

avaa ovet kesälle
maan matoselle

taivaanko pilvet

raapaisi maata, vieden
nurmen mukanaan

heijastui säteet

 auringon,maahan usein
värein sokaisten

mökin pihamaa

sateen jälkeen taipuivat
heinät,nöyrinä


Kesämuistoisia unia!
Kummallista minkälaisia juttuja tulee mieleen vain yhtä kuvaa tuijottelemalla....;)
Mitä SINÄ näet?

torstai 25. elokuuta 2016

Pihlajanmarjoja


vihelsi tuuli
pihlajassa,tiputti
marjat punaiset

pilvenhattarat

kuin taivaan lammmaskatras
kesästä määkien 

tästä kesästä
jäi kirpeä maku ja
 pihlajanmarjat

rubiininpuna
hehkuu pihlajapuussa

jalokivenä


painui oksatkin
painosta, tilhijoukko
tirskui sateelle

Tässä muutamama kuvan innoittama haiku pihlajanmarjoista....Syksy kolkuttaa jo ovella!