Pajun kissa ja Haikun synty

 pajun kissa ei
kehrää, naukaise mut
 nukkuu pehmonen
19.7.2013
Ylläolevan haikun olen kirjoittanut Rakkausruno.fi 19.7.2013. Kuvan ottopaikkaa en enää muista, varmaan Mökiltä :) Mutta kuva ja haiku puhukoon puolestaan.

Miten haikuni syntyy? 


Minulla se lähtee jostain sanasta tai tunnelmasta, sanoja alkaa syöksymään mieleen koirien kanssa lenkillä ollessani, bussissa istuessa...melkein missä ja milloin vain. Alan leikittelemään sanoilla ensin mielessäni ja haen haikua. ---->
Haikuinspiksen iskiessä, on laitettava ajatukset paperille heti eikä 15.pvä!
Käytän myös apuna Teppo Pihlajamäen Haikueditoria, joka helpottaa tavujen laskemista: haikuhan perustuu runomittaan 5-7-5. Haikueditori EI tee valmista haikua,on vain apuväline kun on kiire saada jäsenneltyä haiku valmiiksi! Teppo Pihlajamäen sivustolla löytyy myös tuhti tietopaketti haikuista ja vanhojen mestareiden haikuja.

Mikä on haiku?

"Haiku on japanilainen pitkän perinteen omaava lyhytruno. Sen rakenteen tulisi mielellään olla kolmirivinen, siten että 1. rivillä on 5 tavua, 2. rivillä 7 tavua ja viimeisellä eli kolmannella rivillä taas viisi. Tämä tavujako on saanut länsimaissa turhankin tärkeänoloisen merkityksen. Haiku ei lakkaa olemasta haiku vaikka jollakin rivillä olisi hoipertelevampi määrä tavuja. Kielistä löytyy vielä foneettisia poikkeamia kirjoitetusta, eli korva kuulee tavun erilailla kuin kielioppi toteaisi. 

Ymmärtääkseni tärkein ominaisuus on: 

- että jos runossa on kolme riviä, 
- ja luonnon olemassaolo, siten että vuodenaika löytyy, niin silloin kyseessä on Haiku. 
LAINAUS: JUHANI TIKKANEN :HAIKUJA"

Hyvin sanottu!

Miksi kirjoittelen haikuja?

Minua viehättää haikun minimalistisuus, saada suht lyhyeen mittaan mahdutettua ja tiivistettyä joku ajatus,tunnelma tai sanoma. Ei mikään helppo tehtävä! En osaa sanoa ovatko nämä haikuni ihan oikeaoppisia mutta sinnepäin, toivottavasti!Oli miten oli, olen ihan rakastunut näihin, siis en omiin haikuihini vaan yleensä näitten kirjoitteluun ja vanhojen mestareiden! Niissä on saatu ajatus ja sanoma kiteytettyä!

Esimerkki japanilaisen mestarin haikusta,kääntänyt suomen kielelle Juhani Tikkanen

aamukasteen kimallus!
älä vain sotke sitä,
heinäsirkka!
Kuppi teetä/Issa 4 (Kobayashi Issa 1763-1827)

Ja yksi Juhani Tikkasen oma haiku, pidän niistäkin kovasti!
Syksyinen pelto--
harmaa varis juo
 lätäköstä

Siinäpä se, voisiko sitä toisin sanoa, tuossa  molemmissa haikuissa on kaikki! Aivan ihania haikuja!<3

Voi olla että olen saanut vaikutteita häneltä (Juhani Tikkanen) mutta omia juttuja kuitenkin koitan väsäillä ja omaan tyyliin. Tuskin samanlaiseen tiivistettyyn muotoon pääsen koskaan.
Olen koittanut googletella suomenkielisiä haikusivustoja ja blogeja mutta harvakseltaan löytyy ja Blogilistalta en yhtään!

Kirjoita Sinäkin haiku!

Kommentit

Luetuimmat

Haikuja Linnunpesästä

öisiä haikuja

haikuja elämästä ja joesta

Haikuja surusta ja kaipauksesta

Kanervikossa

Uutta päivitystä Haikublogiini.